Biografia
Aida johdattaa kuulijansa maailmaan, jossa vahvat tunteet värittyvät tummilla sävyillä. Suomeksi esitetyt laulut rakentuvat pianon voimakkaiden melodioiden ja usein progressiivisuuden kanssa leikittelevien rytmillisten sovitusten päälle, jonnekin popin ja rockin ei-kenenkään-maalle.
Alkuvuonna 2010 Aida esittelee vahvuutensa "23:04/Sarastus"-nettisinglen keinoin. Täysin omatoimisesti tuotettu kaksi kappaletta käsittävä teos avaa uuden luvun Aidan tarinassa teroittaessaan entisestään yhtyeen äänimaailman tunnusmerkkejä ja esitellessään vapautuneesti omaa polkuaan kulkevan yhtyeen, joka janoaa mahdollisuuksia näyttää hampaansa yhä suuremmille yleisöille.
Aida on perustettu vuonna 2006 alunperin Juhan ja Konstan sivuprojektina. Seuraavan vuoden aikana sävellykset muotoutuivat lopulliseen muotoonsa Iinan ja Janne (Vainikainen, kitara) vahvistaessa kokoonpanoa. Ensidemo "Vaiettu raja" äänitettiin keväällä 2007 ja pian tämän jälkeen yhtye vakiinnutti toimintansa näissä sessioissa rumpuja soittaneen Eeron liityttyä yhtyeen riveihin.
Vuoden 2008 alussa Aida nähtiin ensimmäistä kertaa esittämässä musiikkiaan elävän yleisön edessä, jonka jälkeen yhtye onkin pyrkinyt keikkailemaan ahkerasti. Yhtyeenä sävelletty ja sovitettu materiaali löysi uomansa muotoutuen progressiivisemmaksi ja monin paikoin dramaattisemmaksi, tuntojen välittyessä herkin sekä huomattavasti aiempaa raskaamminkin keinoin.
"Tämän kylmän keskellä" -EP äänitettiin kesällä 2008 Tuvalu-yhtyeen Jussi Matikaisen toimiessa niin tuottajana, äänittäjänä kuin miksaajanakin. Tiiviin yhteistyön tuloksena syntyi kuuden kappaleen eheä teemalevyksi miellettävä kokonaisuus, joka sai osakseen jo hieman laajempaa huomiota.
Vuoden 2009 loppu toi mukanaan muutoksia Aidan kokoonpanoon, kun Janne jätti yhtyeen. Yllättävänkin monipuolisen ja vaiheikkaan hakuprosessin seurauksena yhtye sai vihdoin voimavarakseen uutta verta ja näkemystä, kun oikea mies kitaristin paikalle löytyi Timon liittyessä Aidaan. Nyt tuoreen nettisinglen julkaisun myötä yhtye pitää katseensa tiukasti tulevaisuudessa, etsien yhteistyökumppaneita ja tilaisuuksia päästä keikkalavoille uuden materiaalin voimin.
Aida on:
Iina Kyttänen – Laulu
Konsta Erola – Piano
Juha Höyssä – Basso
Eero Niemi – Rummut
Timo Järvensivu – Kitara
Yhteystiedot:
kontakti@aidayhtye.com
040 755 8039 / Juha
